Matagalpalaiffi on nyt takana

Puoli vuotta Matagalpassa on nyt takana, mitä siitä sitten jäi käteen? Muutama kaveri on kysellyt että onko se Etvo hyvä ohjelma ja ainakin oman kokemukseni perusteella voin suositella. Menin Nicaraguaan oppimaan, en opettamaan - ja sitä sain mitä tilasin. Puoli vuotta meni tosi nopeasti, vaikka mahtui aikaan paljon niitäkin hetkiä kun laskin takana olevia ja jäljellä olevia päiviä. Poikaystävää, koiraa ja yhteistä kotia oli ajoittain tosi kova ikävä, mutta toisaalta toinen koti löytyi Matagalpasta. 

Kuvituksena terapiakoirat

Nyt kirjoittelen tätä tekstiä Costa Rican Drake Baylla ja upealla rannalla, mutta fiilis on tosi haikea. Toinen puoli minusta kaipaa takaisin Matagalpaan, ja toinen puoli poikaystävän ja koiran luo yhteiseen kotiin. Silti osoittautui hyväksi ideaksi ottaa vähän reissulomaa ennen Suomeen paluuta, sillä paluu tuntuu tällä hetkellä vähän vaikealta, vaikka siellä odottavatkin kaikki rakkaat ihmiset. Nimittäin täältäkäsin tuntuu että Suomessa odottaa myös kulttuuri- ja paluushokki - niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on kuulemma tiski- ja pyykkikone, ruisleipää ja makaronilaatikkoa, mutta entäs kun bussissa ei matkustakaan vieressä kana? Eikö se ole aika tylsää? Jo Costa Rican pääkaupungissa San Josessa vaikkapa ruokakaupassa käyminen oli aika elämys… Se oli tosi iso ja hyllyistä löytyi vaikka mitä! 

Länsi-Euroopan ja Nicaraguan eroista kertoo hyvin myös erään nica-ystäväni kokemus. Nicaragualainen ystäväni sai mahdollisuuden käydä pari kuukautta sitten Hollannissa työasioissa, sillä hän on hollantilaisen kansalaisjärjestön tukemassa hankkeessa töissä ja hollantilaiset kutsuivat hänet vierailulle. Kun ystäväni palasi Matagalpaan, kyselin tietysti heti minkälainen kokemus hänelle oli käydä Euroopassa. Hän kertoi että paikka ja kokemus oli tosi hieno, mutta samalla se oli todella haikeaa. 

"Hollanti oli upea maa, kaikki siellä toimii hyvin enkä nähnyt paljon köyhyyttä. Matka oli tosi hieno ja opettavainen, mutta se teki minut samalla tosi surulliseksi, sillä tiedän ettei Nicaragua tule ikinä saavuttamaan samanlaista kehitystä." 

Ystäväni sanat olivat minulle todella koskettavat, sillä eurooppalaisuuteni ja hyväosaisuuteni ovat olleet mulle täällä ajoittain todella vaikeita asioita. Olen jo teinistä kokenut valkoisen naisen taakkaa, ja ajoittain todellisuus Nicaraguassa sai kokemukseni korostumaan. Tosin kokemus on ollut yksipuolinen, sillä mielestäni asia haittaa enemmän minua kuin tapaamiani nicaragualaisia. Toisaalta vaikka sanat ovat kovin lohduttomat, uskon että mahdollisuudet ovat kuitenkin hyvät muuttamaan asioita. Tapaamani nicaragualaiset ovat todella valmiita parantamaan elinolojaan, mutta rakenteiden muuttaminen on todella hidasta, ja siihen kuluu paljon aikaa, resursseja ja vaihtuvia sukupolvia.

Esimerkkinä minun ja nicaragualaisten erilaisista mahdollisuuksista keskusteluni erään toisen ihanan Nica-ystäväni kanssa, joka kertoi minulle, että hänen suurin unelmansa on saada erään järjestön rakentama puukoti. Ystäväni asuu köyhällä slummialueella peltihökkelissä, ja eräs järjestö lahjoittaa ja rakentaa hänen asuinalueelleen kaikkein haavoittuvimmille perheille pieniä vaatimattomia puutaloja nimelliseen 100 USD hintaan. Ystäväni oli tehnyt hakemuksen, ja on mahdollista, että ensi vuonna hänellä on uusi koti! Sama ystäväni kysyi kerran, mitä lentolippuni tänne maksoi. Se on todella vaikea kysymys. Mitä siihen voi oikeastaan edes vastata? Samalla rahalla hän voisi melkein jo ostaa itselleen oikean kodin. Kerroin että maksan lentoni yliopiston apurahalla, mutta ei nicaragualaisilla ystävilläni ole samanlaisia mahdollisuuksia.

Sama ystäväni kutsui minut luokseen yöksi, kun seuraavan kerran tulen Nicaraguaan. Kun hän kuuli, ettei työpaikkani Matagalpassa maksanut minulle majoitusta, hän kauhistui ja sanoi että minun olisi pitänyt antaa heidän auttaa ja muuttaa heidän luokseen. Samat ystävät kiittelivät kovasti työstäni heidän asuinalueellaan, ja ihmettelivät, miksi jätin mukavan elämän ja rakkaat ihmiset Suomessa ja muutin hetkeksi Nicaraguaan. Tietäisivätpä vaan, kuinka paljon minä olen heiltä saanut… Vaikka kerroin, kuinka paljon olen heiltä oppinut, eivät he taida todella ymmärtää, kuinka tärkeää ystävyytemme on minulle ollut.

Nicaraguassa sain rautalankaopetuksen esimerkiksi niinkin vaikeasta määritelmästä kuin köyhyys. Kirjoista voi lukea eri tutkijoiden eri määritelmiä, mutta mielestäni Nicaraguassa köyhyys ei ole sama asia kuin se, ettei massia löydy lompakosta. Sen sijaan köyhyyttä on huono julkisen peruskoulutuksen laatu tai se, etteivät lapset ehdi kouluun työnteoltaan ja nuoret naiset raskaudeltaan, tai puutetta kunnollisesta kodista ja turvallisesta vesijohtovedestä. Köyhyyttä on myös kunnollisen työpaikan puute tai omalta osaltaan köyhyyden rakenteita ylläpitävä diktatuurinen ja korruptoitunut hallinto. Asiat on niin monimutkaisia että huhheijaa - ja samalla meillä länkkäreilläkin on oma osuutemme siihen. Tuntuu myös todella erilaiselta lukea Suomessa sanomalehdestä kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä tai maailmanmarkkinahintojen heilahteluista, kuin kuunnella Nicaraguassa tuttujen maanviljelijöiden kuivuudesta johtuvista sadonmenetyksistä tai papujen liian kovasta hinnasta.

Vaikka aikani Matagalpassa päättyi, se varmasti antaa näkökulmia maailmaan myös tulevaisuudessa. Nyt kaipaan Matagalpaan, mutta toisaalta kohta on jo pian aika palata Suomeen. On tässä kuitenkin vielä yli kuukausi aikaa valmistautua paluuta varten, ja tuo aika kyllä tuntuu tärkeältä. Takataskussa on kuitenkin vielä muutama blogiteksti, eli pysykää kuulolla :)

Ps. Anni ja Aki perheineen tulivat Matagalpaan pari kuukautta sitten, heidän arjesta ja seikkailuistaan voi lukea täältä.

Hyviä uutisia

Jo vapaaehtoiskoulutuksessa varoitettiin mahdollisesta tunteiden vuoristoradasta maailmalla ja uuteen kulttuuriin sopeutuessa. No, omalla kohdalla Matagalpaan sopeutuminen tuntui aika helpolta, mutta köyhyyden käsittäminen nicaragualaisittain vaikeammalta. Tämä vuoristorata loiventui vuoristosta nyppylöiksi, mutta kyllä vieläkin välillä iskee Nica-rakkauden ja Nica-ahdistuksen hetkiä.

Joskus täällä Nicaraguassa on ollut hetkiä kun on ahdistanut kaikki se mikä täällä iskee päin kasvoja. Suuret tuloerot ja eriarvoisuus (vaikka ei tosiaan tässä maassa pahimmasta päästä), katulapset, katukoirat, kaatopaikat, roskat, poliittisen järjestelmän käsittämättömyys etc ovat kyllä saaneet ajoittain nuoren läkkärinaisen pään pyörälle. No eräänä päivänä oli juuri sellainen hetki, ja sillä ahdistuksen hetkellä kirjoitin blogitekstin koko maailman väärydestä ja Nicaraguan kaatopaikoista.

Noh, seuravana aamuna oli jo parempi päivä ja kun aamulla heräsin, tajusin että olin syyllistynyt juuri siihen samaan mikä itseä aina Suomessa harmittaa. Kun kehitysmaista ei ikinä mitään muuta kirjoiteta kuin kauhutarinoita! Ei ihme ettei suomalaiset näe kehitysyhteistyön positiivisia vaikutuksia, kun eihän meille siitä kerrota, että 90% kehymaiden lapsista käy ala-astetta, tai mitä upeita nuoria yrittäjiä ja maailmanpelastajia meillä on Nicaraguat ja kehymaat täynnä ja varsinkin ihan niitä (nyt seuraa paljastus) meitä tavallisia tallaajia. Voin kertoa toisen paljastuksen että jälkikäteen muokkasin tuota blogitekstiäni, ihan vaan juuri siksi.

Ei sillä etteivät nuo kaikki ahdistuksen aiheuttajat olisi Nicaraguassa todellisuutta (ja etteikö niistä saisi kertoa), mutta kun on täällä paljon kaikkea muutakin! Ja kun huomasin että tuo tekstini Nicaraguan vioista sai moninkertaisesti enemmän lukijoita kuin seuraava tekstini vammaisjärjestön kierrätyskeskuksesta, niin kyllä se harmitti.. Jotenkin se taitaa olla inhimillinen juttu että kauheita uutisia luetaan enemmän kuin niitä hyviä uutisia.

......Siksi tämän alkupaasauksen jälkeen pääsen tämän tekstin pointtiin eli Nicaraguan hyviin tyyppeihin! Toivottavasti he saavat yhtä paljon ansaitsemaansa huomiota. (Ja nyt sitten vahvistan sitä epärealistista kehymaiden kansalaisten hyvis-stereotypiaa! On tää vaikeeta, otan sen riskin.)

*Arellys, Movimienton aktiivinen jäsen joka ei epäröi puolustaa barrionsa (asuinalueensa) asiaa. Vain eräs pieni esimerkki Arellystä oli kun kuuntelimme yhdessä terveysministeriön luentoa hyttysten levittämästä harvinaisesta sairaudesta (Chikunguya) ja siitä kuinka asukkaiden avoimet vesitynnyrit yms houkuttelevat hyttysiä, Arellys kommentoi luennoitsijalle "no entäs ne meidän asuinalueen vieressä sijatsevat järkkykemikaalit ja kaupungin jätevesialtaat?!" Jep, varmaan isompi terveysriski.

*Aracellys, hänestä kirjoitin jo aiemmin. Tekee paljon vapaaehtoistyötä asuinalueensa kehittämiseksi., tässä kuva varhaiskasvatushankkeen terveyskasvattajan tutkinnon kanssa. Aracellyz on asuinalueensa terveyskasvattaja ja edistää mm äitiysterveyttä ja lasten varhaiskasvatusta.

 *Carlos, Movimienton vapaaehtoinen ja oman yhteisönsä terveyskasvattaja. Tekee hyvää musiikkia esim ympäristö- ja sosiaalisista ongelmista. En saa tähän nyt suoraan tuota videota, mutta tästä linkki Carloksen musavideoon.

*Erään barrion lapset, jotka tekivät koulussa jätevesialtaan ympäristöön vuotamista kemikaaleista valituksen kaupungille.

*Työkaverit jotka jaksaa tehdä töitä oikeiksi näkemiensä asioiden puolesta viikot ja vuodet ympäri ilman lomia, ja vielä opiskelee tai tekee toista työtä jossain siinä välissä. Tässä kuvassa chela, työkaverini Auxiliadora ja pomoni Janett.

Kuva on muuten meidän ansaitulta "virkistysretkeltä" erään järven saarelle, missä grillattiin ja uitiin järvessä. Sattui muuten juuri olemaan samaan aikaan kuin Suomen juhannus! Ihan kuin olisi Suomessa ollut, meillä vaan lisäksi oli tulivuori ja uima-allas taustalla ja 30C hellettä. Kustannukset 10USD/naama, ne maksettiin toki kukin omasta kukkarosta. Niin että ei käytetty niitä suomalaisten verorahoja! :D

*Matagalpalaiset jotka järjestävät festivaaleja ja konsertteja tiedostaakseen asukkaita ympäristöongelmista. Tämä kuva on festivaalilta joka järjestettiin veteen liittyvien ongelmien takia. Vedestä on kuivalla kaudella jatkuvasti pulaa, ja metsien liikahakkuu on paha ympäristöongelma, mikä entisestään pahentaa kuivuutta.

Tässä tarkoituksena oli kirjoittaa lakanaan jatkon lauseelle "minulle vesi merkitsee...". Oma osuuteni oli "lahja maapallolta jota emme arvosta". Ehkä vähän imelää mutta sitäkin enemmän totta. Kaverit innostui että kirjota jotain suomeksikin ja joo sosiaalisesta paineesta kirjoitin lisäksi "vai mitä?!". Että sellainen suomenkielen lahja Matagalpalle.

*Matagalpalainen teinipoika Joel, joka käyttää vapaa-aikansa siihen, että etsii kaltoin kohdelluille katukoirille uusia, parempia koteja.

Tässä Joel ja Muñeca -niminen nuori koira, joka tosin pelasti itse itsensä, kun löysi tiensä
luulaihana ja hylättynä pentuna eräälle maatilalle, jossa sillä on nyt hyvä koti. 

Kierrätystä

Viime tekstissä oli kaatopaikkoja, niin olisko tässä tekstissä sitten kierrätyskeskusta! Kuten viime tekstistä ehkä selveni, Nicaraguassa kierrättäminen hoituu usein niiden puolesta, jotka etsivät kaatopaikalla roskien seasta jotain myytävää. No tässä kuulkaas upea esimerkki toisesta kierrätystavasta (joka toistaiseksi kyllä ulottuu vain minimaaliseen osaan jätteistä, mutta tässä oikea suunta!).

Oulu-Matagalpa -ystävyysseuran ympäristökasvatushankkeessa tavoitteena on parantaa ympäristötietoisuutta hankkeeseen osallistuvissa kouluissa. Nicaraguan kouluissa kuten maassa muutenkaan kierrätystä ei virallisessa mielessä juuri ole, mutta ympäristöhankkeen kouluissa halutaan kierrättää ainakin paperia, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muovia, kartonkia ja kompostijätettä. Kävimme sitten erään koulun ympäristökerholaisten kanssa tutustumassa siihen, mitä kouluissa kierrätetyille materiaaleille tapahtuu ja mitä järkeä koko kierrättämisessä on.

Kun hankkeemme koulussa kerätään kierrätysmateriaaleja, tulee Familias Especiales -nimisestä vammaisten lasten perheitä auttavasta järjestöstä eräs Señor autollaan hakemaan ne. Familias Especiales -heppu vie paperit, kartongit ja muovit järjestön kierrätyskeskukseen, jossa on töissä vammaisia nuoria, joiden on vaikeaa löytää töitä muualta.

Tämä sokea nuori nainen valmistaa paperipusseja!
Voi olla että omalla kohdalla menisi samaa yrittäessä ja
silmät sidottuna muutama hetki opetellessa..

Tässä leikataan pakkauskartongista paloja paperipusseja varten. 

Tuodusta kierrätyspaperista erotellaan valkoinen ja värillinen paperi.
Valkoinen paperi myydään yritykselle joka valmistaa wc-paperia,
värillinen toiselle joka valmistaa vihkoja ym paperitarvikkeita.

Tämä kuuro nuori nainen maalaa kierrätysmateriaaleista upeita kortteja.
Taustalla esim vanhoista cd-levyistä tehtyä taidetta.

Niin että jos täälläkin osataan kierrättää, niin kierrätetäänhän siellä Suomessakin, jookosta, missä on uskomattomat systeemit sitä varten!

Toinen todellisuus

Vaikka Matagalpan keskusta on oikein mukava kaupunki, niin kyllä sitä huomaa usein olevansa kaukana kotoa.

Täällä köyhyyttä on esim se että tuttavaperhe kävelee aamuyöllä tapaamiseen Matagalpaan 5h, koska ei ole varaa maksaa 50 cordoban (n.1,5€) bussimatkaa. Piti nielaista, sillä itse maksoin epäröimättä oman taksimatkani, joka oli 10 korttelia ja 10 cordobaa.

Myös monessa muussa mielessä huomaa asuvansa kaukana Suomesta: sähkökatkot on yleisiä ja vesikatkot vielä yleisempiä. Toiset lapset nukkuu kadulla ja toisten lasten koulutehtävät on tekstien kopioimista oppikirjoista (jotka muuten ei ole omia eli niitä et voi viedä koulusta, eikä niitä riitä kaikille). Matka 20km päässä olevaan kylään kestää tunnin, koska tiet on pääteitä lukuun ottamatta huonoja. Ilmastonmuutos näkyy täällä joka päivä, ja vaikuttaa eniten kaikkein köyhimpiin nicaragualaisiin.  Ja kun Nicaraguassa oli maanjäristyksiä, oli nettihesarin isoin otsikko etusivulla, että puolet Katajanokasta on ilman sähköä :D Uutiskynnyksensä kullakin ..

Olin viime viikolla Liikkuvan koulun kanssa kaatopaikalla. Liikkuva koulu on Las Hormiguitasin lastenkeskuksen, ja siinä ideana on mennä pyörillä kulkevan koulun kanssa kadulla töissä olevien lasten luo.

Liikkuva koulu on Las Hormiguitasin lastenkeskuksen tapa tavoittaa myös sellaiset lapset, jotka eivät käy lastenkeskuksessa tai jotka eivät työnteoltaan ehdi kouluun. Mukaan lähtee aina vastaava työntekijä Las Hormiguitasista, muutama lastenkeskuksen paikallinen vapaaehtoinen ja lastenkeskuksen ulkomaisia vapaaehtoisia. Tarkoituksena on opettaa lapsille muun muassa luku- ja laskutehtäviä, keskustella lasten kanssa vaihtuvista teemoista kuten väkivallasta, kertoa Las Hormiguitasista ja joskus pelataan myös jalkapalloa, sekin tarjoaa työtä tekeville lapsille mukavan hetken turvallisten aikuisten kanssa. 

Liikkuva koulu käy muutaman kerran viikossa muun muassa kaupungin kaatopaikoilla, torilla ja puistossa, eli paikoissa joissa lapsia on eniten töissä. Lapset myyvät torien myyntikojuissa, kiillottavat kenkiä puistossa ja etsivät kaatopaikalla myytävää. Liikkuvan koulun luona käy lapsia ja nuoria, joista osa käy koulua ja osa ei. Jotkut viettävät myös yönsä puistoissa tai kadulla ja osa on koukussa liiman haisteluun.

Kaatopaikka on aika raju paikka. Haju on pistävä, lehmät laiduntavat roskien seassa ja korppikotkia on uskomattoman paljon. Siellä monet etsivät elääkseen lähinnä muovipulloja, kartonkia ja mitä tahansa muuta myytäväksi kelpaavaa. Se Siwan kassa tuntuu oikein mukavalta työpaikalta.

Liikkuvan koulun kanssa kaatopaikalla.
Tällä kertaa suurin ilo oli futiksen pelaaminen!

Futista! Raitapaitainen Oscar on lastenkeskuksen vapaaehtoinen ja punapaitainen Alexis on lastenkeskuksessa töissä.
Kaksi muuta pelaajaa ovat 17- ja 18-vuotiaat Manuel ja Luiz, jotka käyvät päivisin kaatopaikalla ja iltaisin yläastetta.

Tämä mahtava rouva heitti meidän kanssa hetken huulta.

Miehet ansaitsevat kaatopaikalla noin 120 cordobaa (n. 4€) päivässä, lähinnä muovipulloja, pahvia ja paperia etsimällä. Kun uusi roska-auto kaartaa kaatopaikalle, kaikki ryntäävät penkomaan mitä uudesta kuormasta löytyy. Kaatopaikalla vahvat syövät hitaat ja heikot - naiset ja nuoret ansaitsevat miesten ansioista noin puolet.

Täältä katsottuna se Suomen todellisuus tuntuu niin kaukaiselta. Toisaalta, ei tarvitse mennä sinnekään asti, sillä esimerkiksi Managuassa käydessäni isossa, hienossa ja ilmastoidussa kauppakeskuksessa oli kyllä outo olo. Kaikki oli niin suuren maailman meninkiä, mistä tässä jo muutamassa kuukaudessa Matagalpassa asuessa on kyllä jo ehtinyt vieraantua. Voi olla aika kulttuurishokki tuo Suomeen paluu sitten aikanaan :D

Normipäivä

Eräs normipäivä muiden joukossa:

klo 6.00 herätys, ei tokikaan herätyskelloon vaan naapurin koiran haukkumiseen. Koiraihmiselle huomattavasti mukavempi herätystapa kuin edellisen kotini naapurin kukon kieunta. Se kukko kun kiekui kaiket yöt ja aamut. Hah, ja lastenkirjat muuten huijaa, ne kukot kyllä kiekuu ihan millon sattuu.

klo 8.00 toimistolle, viimeisen ympäristökartoituksen kirjoittamista eräästä hankkeeseen osallistuvasta koulusta. Niiden tekeminen oli kivaa! Haatattelin oppilaita, opettajia ja rehtoreita ja niiden pohjalta kirjotin ympäristökartoitukset kymmenestä hankkeen koulusta. Tosin kymmenennen koulun jälkeen olin ihan helpottunut että tämänkin homman sain pakettiin.

Kuva eräästä hankkeen koulusta, Lucidia Mantillasta.
Näitä oppilaita haastattelin ja taustalla oppilaiden tekemä
seinämaalaus ympäristöstä ja projektista.

klo 9.30 nopeille leipäostoksille. Tustuin erääseen Jessicaan, joka itsensä työllistääkseen leipoo suhteellisen hyvää kokojyväleipää! Suhteellisen, koska eihän se mitään reissaria ole. Mutta nicaragualaiseen vehnämössöön verratuna oikein hyvää. Jessican leipäkaupat sujuu niin, että etukäteen pyydetään leivät ja hän tuo tilatut leivät tiettyihin paikkoihin muutaman kerran viikossa. Nyt Jessica kertoi että paikallinen supermarket on kiinnostunut ottamaan valikoimiinsa Jessican leipää! Ja sehän olisi ihan mahtavaa, eli sormet ristiin ja peukut pystyyn.

klo 9.40 takaisin toimistolle. Tein mm. powariesityksen seuraavan päivän rehtoreiden kokousta varten, jossa esittelin ympäristökartoitukset. Rehtorit ovat mahtavia tyyppejä, ja täällä on kyllä yleensäkin kokouksissa aina hauskaa. Asiat tulee hoidettua mutta unohtuu suomalaiset pönötykset!

klo 12 nopealle lounaalle. Täällä 30min lounaani oli lyhyt, kun yleensä se on ruhtinaalliset 2h. Yleensä käyn syömässä läheisissä buffeteissa. Lounas ja tuoremehu maksaa paikasta ja ruoasta riippuen noin 1,5-3€.

En tietenkään muistanut ottaa lounaastani kuvaa juuri samana päivänä mutta yleensä se näyttää aika samalta.
Tässä lounas vähän paremmassa paikassa. Ai että kun oli hyvää!
Paikallista juustoa, salaattia, paputahnaa, friteerattuja keittobanaaneita ja riisiä sattumilla. Juomaksi papaijamehua. 

klo 12.30 kuoppaista tietä avolavalla keikkuen kohti Matasanon ja Las Mesitasin kyliä.

Matka kesti noin tunnin ja sen varrella saa ihailla upeita vuoristomaisemia

Matasanon naisten ryhmästä kirjoittelin aiemminkin ja tällä kertaa keskustelun aiheena oli terveellinen ruokavalio. Täällä sokeria käytetään armottomasti. Monet lapset ovat aliravittuja ja mangot mätänee puissa. Oman osuuteni kokouksessa käytin siihen, että kerroin miten Suomessa (tuonti)hedelmät eivät maistu läheskään niin hyvältä kuin täällä! Ihmetystä herätti, ettei Suomessa kasva banaaneita eikä mangoja. Myös sienet, joita täällä ei montaa kasva ja jotka ovat tosi kalliita, ihmetytti. Siis kuka tahansa voi syksyllä mennä metsään poimimaan sieniä - ilmaiseksi? Hyvä muistutus molemmin puolin, arvostetaan sitä mitä meillä on!

Naistenryhmä Matasanossa 

Kylissä odotellaan vähän myöhässä olevaa sadekautta, eli talvea. Täällä talvi on iso helpotus kuivan ja kuuman kesän jälkeen. Talvella on tarjolla enemmän hedelmiä ja vihanneksia, vähemmän pölyä, vähemmän kuuma ja on vähemmän nälkä. 

Lainaryhmä Las Mesitasissa ja työkaverini Auxiliadora sinisessä paidassa

Lainaryhmässä Las Mesitasissa oli ongelmia, sillä ryhmän vastaavaa ei ole näkynyt viimeisissä kokouksissa. Ratkaisuksi ryhmäläiset päättivät kokoustaa useammin, parantaa kommunikaatiota ryhmäläisten välillä ja jutella ryhmän vastaavan kanssa. Muutamalta on jäänyt myös maksut maksamatta, ja ryhmässä sovittiin että he maksavat vähitellen sen mitä ovat velkaa. He eivät luonnollisesti saa uutta lainaa ennen kuin edellinen on maksettu. Lainoja annetaan eniten maanviljelytarkoituksiin, eli esimerkiksi siementen ostamiseen.

klo 17 alkoi kuoppainen paluu kohti Matagalpaa. Työkaverin tyttärellä, Lauralla oli syntymäpäivät ja pääsinpä laulamaan synttärionnet myös suomeksi.

Synttärikakku syödään nicaragualaisittain servetin päältä käsin.
Yliarvostettuja nuo lautaset sun muut.. 

Matagalpa antaa parastaan.

Me nuoret naiset

Työni kautta olen saanut tutustua upeisiin Movimienton paikallisiin vapaaehtoisiin. Aracellyz on 27-vuotias nuori nainen, hyvä tyyppi jonka kanssa meillä on paljon yhteistä. Meistä kumpikaan ei ole naimisissa, kummallakaan ei ole lapsia (harvinaista meidän ikäsille nuorille naisille Nicaraguassa) ja asumme yhdessä miestemme ja koiriemme kanssa. Tulemme hyvin juttuun ja meillä on paljon puhuttavaa. 

Aracellys käy maanantaista lauantaihin töissä eräällä kahvinjalostamolla ja opiskelee sunnuntaisin eräänlaisessa ammattikeskuksessa. Tavatessamme en voinut olla vertaamatta mahdollisuuksia mitä minä ja Aracellyz olemme saaneet. Mun täälläolon ja työharjoittelun maksaa suomalainen opintotukijärjestelmä ja yliopiston apuraha, kun taas Aracellyn asuinalueelle valtio ei maksa edes vesijohtojärjestelmää. 

Aracellyz, äiti ja koira Aracellyn olohuoneessa

Aracellyz asuu Matagalpassa peltitalossa köyhällä asuinalueella, jonka toisella puolella on kaatopaikka ja toisella puolella jätevesiallas. Iltaisin asuinalueella ei voi välttyä päänsäryltä, kun kaatopaikalla poltetaan roskia ja jätevesialtaalla käytetään järkkyjä haisevia kemikaaleja. Todella erilaisista lähtökohdista huolimatta, meillä on varmasti enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Lopulta me kaikki olemme aika samanlaisia, olosuhteet vaan on niin erilaisia. 

Aracellyyn ja muihin vapaaehtoisiin tutustuessani olen tajunnut että on paljon ihmisiä jotka yrittää parantaa elinolojaan ja elämäänsä, miksen yrittäisi tukea heitä siinä. Aracellyz on upea nuori nainen ja huippua, että hänellä on mahdollisuus vielä opiskella. Hyvin kaukaisena haaveena olisi opiskella lääketiedettä, mutta sitä Aracellyz pitää täysin mahdottomana. Se on liian kallista.

Sor Maria Romeron asuinalue on köyhyydestä huolimatta kaunis ja vihreä asuinalue

TGIF

Niin, on täällä niitä viikonloppujakin! Joku niistä meni syöden hyvin Granadassa, turistien suosimassa kauniissa kaupugissa Nicaraguajärven rannalla, toinen upealla Laguna de Apoyolla , muutama vaeltamassa (täällä on upeat haikkimaastot!) ja aika monta Matagalpassa.

Tämän viikonlopun piti mennä töissä ja leffaa katsoen eräässä kulttuurikeskuksessa, mutta valitettavasti joku flunssan pirulainen taisi iskeä ja taitaapi mennä pari päivää sängyn pohjalla. Elokuvailta oli hartaasti odotettu, sillä täällä Matagalpassa ei ole elokuvateatteria, eikä missään näytetä säännöllisesti elokuvia. Pitänee siis etsiä jotain vaikka netin kautta, jotain viihdykettä flunssapäivään....

Näistä kuvista Nicaraguan fiiliksiä!

Granadan maisema erään kirkon tornista

Granadan värikkäitä katuja

Las Isletas, "kolmisensataa" saarta Granadan edustalla Nicaraguajärvellä. Taustalla näkyy Mombacho -tulivuori.

Las Isletas, täällä on vierekkäin länkkäreiden huviloita ja paikallisten koteja. Näillä paikallisilla ei
varmaankaan ole kovin kauan varaa asua täällä, sillä saarille rakennetaan mitä hulppeimpia huviloita.

Laguna de Apoyo (muodostui aikoinaan kraateriin tulivuoren purkauduttua) 

Haikkimaisemia, Peñas Blancas
(El Cúan lähellä, ei se samanniminen Costa Ricassa)

Loppuun vielä fiiliksiä Matagalpan kulttuurikeskuksesta. Tässä meneillään Hiphop-ilta Matagalpassa. Tietenkään en saanut siisteimpiä  nauhalle, mutta tästä päässee fiilikseen (varmaankin tuijotin hienoimpia vain suu auki ja pää pyörällä enkä muistanut kuvata)